Kotipalvelu ja siivous



 

Siivous vai oma aika?

Ulkoistettu kodin siivous ei ole ainoastaan arjen luksusta, vaan hyvä ratkaisu esimerkiksi silloin kun haluat käyttää aikasi sellaiseen, mistä pidät enemmän. Aikaasi vapautuu siivouksesta harrastukseen, kaupassa käyntiin, perheen yhteiseen aikaan.

Myös suurien elämänmullistusten aikana ulkoistettu kotisiivous on iso apu. Työpaikallasi taas saat keskittyä osaamiseesi, jätä toimiston siivous minulle.

Tmi Ira Luostarinen tarjoaa paljon muutakin kuin pelkkää siivousta! Eihän kukaan halua olla kaavoihinsa kangistunut, en siis minäkään. Pyydä rohkeasti apua siivouksen lisäksi vaikka kaaoksen kesyttämiseen, koiran pissattamiseen, kasvimaan kitkemiseen, verhojen vaihtoon tai vaikka pyykinpesuun. Haluan olla avuksi juuri niissä asioissa, missä kaipaat eniten apua.

Ympäristöarvot

Ympäristön kunnioittaminen on pieniä tekoja arjessa. Säännöllinen siivous kodissa sekä toimistolla varmistaa, ettei lika pinty ja ettei kovia myrkkyjä siivouksessa tarvita. Puhdistusaineiden oikea annostelu vähentää ympäristön kuormitusta ja roskien lajittelu on jo nykypäivää.

Suosin ympäristöystävällisiä puhdistusaineita sekä HomCaren Bio Swipe- tuotteita, mutta jos Sinulla on erityistoiveita käytettävien puhdistusaineiden suhteen, kuuntelen niitä tietysti. Lisää Bio Swipesta täältä www.bioswipe.fi. Näitä tuotteita saat esimerkiksi minun kauttani tilattua.

Yleispuhdistusaineeni on tuoksuton ja pyrin mahdollisuuksien mukaan muutkin puhdistusaineet valitsemaan tuoksuttomina.

Airbnb tai mökkivuokraus

Minulta saat laadukkaat siivouspalvelut vuokralaisten välissä myös esimerkiksi kesämökillesi tai kotiisi airbnb-toimintaa ajatellen. Vieraat arvostavat sitä, ettei edellisten vieraiden merkkejä näy ja että heitä odottaa valmiina riittävästi wc-paperia ja vaikka aamiaistarpeet.

Kodin puhdistusaineet minulta!

Eikö olisikin hienoa kun kaiken kodinhoitoon liittyvän palvelun saisi samasta paikasta? Sen lisäksi että minulta saat esimerkiksi siivouksen Sinun kotiisi, minulta saat tilattua HomCaren kodin puhdistusaineet ja kauneudenhoitotuotteet. Jos pidät siivouksessa käyttämistäni puhdistusaineista, mikset ostaisi niitä kotiisikin?

Myös tuoksuetikat pyykinpesuun ja siivoukseen!

Toiminta-alue pääosin Mäntsälä ja lähikunnat, Järvenpää, Kerava, Hyvinkää, Tuusula, Pukkila, jne. Mutta tämä on aivan sovittavissa!

Kotisiivoukset

Kevyt ylläpitosiivous kestää yllätysvieraatkin ja perusteellisempi siivous vaikka juhlien alla

Kotipalvelu

Apua kodin askareisiin, kuten pyykinpesuun, ruuanlaittoon, kaupassa käyntiin, lemmikin hoitoon, nurmikon leikkuuseen... 

HomCare

HomCare kodin puhdistusaineiden sekä kauneudenhoitotuotteiden jälleenmyynti. 

Toimitilasiivoukset

Kotiin kun työt loppuu? Kyllä! Anna muiden hoitaa siivous

Lemmikillesi

Laadukkaat ruuat sekä tarvikkeet niin koirille, kissoille kuin pieneläimillekin. Nouto tai kotiinkuljetus!

Kuvagalleria